Korujen kauneuden säilyttämiseksi niitä tulisi huollattaa ja puhdistaa säännöllisesti. Kaikki jalokivet menettävät suuren osan loistostaan likaisina tai rasvaisina. Pinttynyt lika esimerkiksi sormuksen sisäpinnalla voi aiheuttaa myös ihon ärtymistä. Tässä artikkelissa käymme läpi vinkit eri korumateriaalien puhdistukseen ja hoitoon!
Pue korut aina kuivalle ja puhtaalle iholle. Lisäksi kaikille koruille on tärkeää niiden säännöllinen puhdistus, riisuminen yöksi sekä oikeaoppinen käyttö ja säilyttäminen. Tämä takaa sen, että korut säilyvät kauniina ja mahdollisimman hyväkuntoisina pitkään. Hyvä ohjenuora onkin, että korut tulisi pukea viimeisenä päälle ja ensimmäisenä pois.
Kultakorujen puhdistus ja hoito
Paras tapa huoltaa kultakorut on tuoda ne ammattilaisen huollattavaksi. Suomessa valmistetut kultakorut ovat usein joko 18 tai 14 karaatin kultaa, tarkoittaen että kultaseoksessa puhtaan kullan osuus on joko 75,0 % tai 58,5 %. Keltakultaiset korut sisältävät kullan lisäksi seosaineita, kuten hopeaa ja kuparia, laadukas valkokultaseos puolestaan syntyy tyypillisimmin hopean ja palladiumin yhdistelmistä. Valkokultaseoksissa on kuitenkin eroavaisuuksia - on syytä olla tarkkana, ettei vahingossa hanki allergiaa aiheuttavaa nikkelivalkokultaa, joka myös rodinointipinnan kuluessa alkaa kellertämään. Käytössä kulta ei tummene, mutta se kuitenkin saa ajan mittaan pintaansa hienoisia naarmuja, jotka mattaavat kiillon. Silloin korun voi viedä ammattilaiselle, joka puhdistaa ja kiillottaa korun kangaslaikalla ja kiillotusvahalla.
Myymälässämme korut puhdistetaan, kiillotetaan ja jalokivien istutukset tarkistetaan sekä tilanteen vaatiessa vahvistetaan. Timantti- ja kultakorujen puhdistus tapahtuu korujen puhdistukseen tarkoitetuilla ammattilaisten pesuaineilla, työkaluilla ja ultraäänipesurilla. Käsittelyn jälkeen koruista tulee uudenveroisia!
Kultakorut kannattaa lisäksi itse puhdistaa säännöllisesti. Puhdistus onnistuu esimerkiksi ihan tavallisella astianpesuaineella, tai timantti- ja kultakoruille tarkoitetuilla puhdistusliinoilla, joita saa hankittua myymälästämme. Tärkeää on huuhdella korut huolellisesti puhdistuksen jälkeen runsaalla vedellä ja kuivata pehmeällä liinalla.
Valkokultaisten korujen pinnassa on lähes poikkeuksetta aina rodinointi eli rodium-pinnoite, joka suojaa itse valkokultaa ja luo sille kauniin, valkoisen värin. Pinnoite kuluu hangatessa ja se voidaan uusia ammattitaitoisen kultasepän toimesta. Valkokullalle riittääkin kotihuollossa pesu, muuten koru kannattaa huollattaa myymälässämme.
Timanttikorujen puhdistus
Timantti loistaa uutena, mutta kun sen pinta likaantuu esimerkiksi rasvasta, loisto vähitellen himmenee. Siksi timanttejakin on syytä ajoittain pestä. Myös timanttien pesuun sopivat astianpesuaine, kuuma vesi ja pehmoinen hammasharja. Huomaathan, että vaikka kovat jalokivet kestävät harjausta, liian kova hankaus voi naarmuttaa kullan pintaa. Mikäli jalokivien istutukset ovat kuluneet, myös näiden kovaa hankaamista on syytä välttää.
Pesun lisäksi timanttikorut kannattaa käyttää 1-2 vuoden välein huollossa ammattilaisella, joka puhdistuksen ja kiillotuksen lisäksi tarkastaa jalokivien istutukset, sormuksen kunnon ja rakenteet. Jos jalokiviä pitelevät kynnet ovat vinossa tai jalokivi liikkuu, käynti Kultavieskassa on paikallaan – kultaseppä vahvistaa kynnet ja huolehtii, että jalokivi pysyy kiinni jatkossakin.
Hopeakorujen puhdistus ja hoito
Tummuminen ajan saatossa on hopeakoruille ominaista ja sitä ei kannata säikähtää. Hopea oksidoituu eli reagoi ilmassa olevan rikin kanssa ja voi sen vuoksi tummua. Hopeakoruista sekä muista hopeaesineistä saa oikeaoppisella huollolla lähes uudenveroisia, vaikka ne olisivatkin ehtineet tummua ajan kuluessa. Hopeakoruille on saatavilla useita eri puhdistusaineita, joiden avulla puhdistus onnistuu nopeasti. Hopeakorut voi puhdistaa esimerkiksi Kultavieskasta saatavalla hopeanpuhdistusaineella tai hopeanpuhdistusliinalla. Huomioithan, että hopeanpuhdistusnesteet sisältävät erittäin voimakkaita kemikaaleja, ja puhdistusnesteitä käytettäessä valmistajan antamia käyttöohjeita on noudatettava ehdottoman tarkasti. Saat käynnin yhteydessä myös opastusta puhdistukseen myymälässämme.
Hopeakorujen puhdistus onnistuu myös tavallisella astianpesuaineella (poistaa rasvan ja lian, hopean tummumista astianpesuaine ei puhdista). Puhdistusaineella käsittelyn jälkeen hopeakorut tulisi huuhdella runsaan veden alla ja kuivata huolellisesti pehmeällä liinalla.
Hopean tummumista voi estää säilyttämällä koruja oikeaoppisesti. Kun koru pimeässä ja on hapettomassa tilassa, kuten esimerkiksi minigrip-pussissa korurasiassa, sen tummumisesta ei tarvitse huolehtia, vaikka aikaa kuluisikin.
Pronssikorujen puhdistus
Pronssi on kuparin, tinan ja sinkin seos, jolle on ominaista nopeampi tummuminen kuin jalometalleille. Uusissa pronssikoruissa on korua suojaava lakkapinta, joka ehkäisee pronssille ominaisen tumman värin irtoamista ihoon tai herkkiin vaaleisiin materiaaleihin.
Koska pronssi on epäjalometalli, se voi lakkauksen rikkouduttua reagoida ihokosketuksessa ja alkaa vihertää. Etenkin pronssista valmistetut korut on suositeltavaa riisua urheilun, saunomisen ja suolaisessa vedessä uimisen ajaksi.
Pronssikorut voi kiillottaa liinalla ja metallinkiillotusaineella, ja lakkauksen voi tarvittaessa uusia ammattilaisella. Usein myös valmistaja tarjoaa ohjeet korujen hoitoon ja huoltoon. Kalevala Korulta löytyy paljon upeita pronssikoruja, joiden hoito-ohjeet löytyvät heidän sivustoltaan.
Helmikorujen puhdistus ja hoito
Helmet pitävät käytöstä, sillä ihon rasva pitää helmen kosteana ja kiiltävänä. Helmet ovat kuitenkin pehmeää orgaanista materiaalia ja hyvin arkoja kemikaaleille. Helmet puetaan vasta juuri ennen lähtöä, viimeistenkin hiuslakka- ja hajuvesisuihkautusten jälkeen! Siksi tärkeä neuvo etenkin helmikorujen käyttäjälle on: helmikorut puetaan viimeiseksi kotoa lähtiessä ja riisutaan ensimmäiseksi kotiin saavuttua. Helmet on hyvä pyyhkiä jokaisen käytön jälkeen puhtaalla, pehmeällä kankaalla. Helmiä on hoidettava oikein, jotta niiden kauneus säilyisi muuttumattomana vuodesta toiseen.
Usein käytössä olevat helmet voi puhdistaa muutaman kerran vuodessa kädenlämpöisellä, erittäin miedolla astianpesuaineliuoksella. Puhdistusainekäsittelyn jälkeen helmikorut tulisi huuhdella runsaan veden alla ja kuivata huolellisesti pehmeällä liinalla.
Laadukkaat helmet punotaan silkkilankaan. Silkki on tekstiiliä, joka ajan mittaan venyy ja voi likaantua. Siksi helmiä pitää aina silloin tällöin punotuttaa uudestaan. Suositus on, että helmikorujen punonta tarkistetaan 1-2 vuoden välein ammattilaisen toimesta. Jos helminauha vaikuttaa heikolta tai löysältä, voit tuoda helmet myymäläämme punottavaksi. Teemme jokaisen helmen väliin solmun, jolloin ne eivät pääse karkaamaan vaikka nauha jossakin tilanteessa pääsisi yllättäen katkeamaan.
Säilytä helmet omassa rasiassaan tai pussissaan, etteivät muut korut, kuten ketjut ja sormukset naarmuta herkkää helmiäispintaa.
Huollata ja puhdista korusi asiantuntevalla kultasepällä
Aidot korut kestävät aikaa ja käyttöä. Niiden oikeaoppisella käytöllä sekä säännöllisellä huoltamisella kauniit korut kestävät ja näyttävät hyvältä pitkään! Puhdista ja huollata koruja säännöllisesti ja riisu ne lepäämään, kun teet raskaampaa työtä, missä korut voivat vioittua, likaantua tai altistua kulumiselle. Korut päällä ei suositella nukkumista tai peseytymistä, ettei lika, ihon rasva tai kemikaalit tartu korun pintaan tai sen jalokiviin.
Kun korut eivät ole käytössä, niitä tulisi säilyttää oikein, jotta vältytään mekaaniselta kulumiselta ja ympäristön vaikutuksilta. Sopivia säilytyspaikkoja ovat korurasia ja lipaston laatikko. Etenkin hopeakorut pitävät myös ilmatiiviistä muovipusseista tai käärimisestä hapottomaan silkkipaperiin.
Mikäli koruista tai niiden huollosta herää kysyttävää, ammattitaitoinen henkilökuntamme on aina käytettävissäsi. Jos haluat keskustella lisää, ole meihin yhteydessä.
Voit lukea kelloseppä Jari Mikkolan vinkit sorumuksen ylläpitoon Kalajokilaakson arikkelista. Artikkeli on luettavissa kirjautuneille. Pääset artikkeliin tästä linkistä.
Comentarios