Kihla- ja vihkisormus kulkevat kantajan mukana koko loppuelämän. Siksi niiden valinnassa ei kannata hätiköidä! Sormuksen tyylin ja ulkonäön lisäksi kannattaa pohtia myös käytännöllisyyttä ja korun tulevaisuutta – istuuko se sormessa yksin, vai tuleeko vierelle myöhemmin toinen sormus tai kenties useamman korun sormuskokonaisuus? Tässä artikkelissa kerromme, mitä kihlasormuksen valinnassa kannattaa ottaa huomioon.
Kihla- ja vihkisormukset tunnetaan rakkauden ja liiton symboleina ympäri maailman, vaikkakin sormusperinteet vaihtelevat kulttuurin ja maantieteellisen sijainnin mukaan. Suomessa perinteisesti kihlautumisen merkiksi kumpikin osapuoli on kantanut sormessaan samanlaista kihlasormusta, yleensä kivetöntä ja varsin yksinkertaista. Kun avioliitto on solmittu, nainen on saanut kihlasormuksensa rinnalle vihkisormuksen. Näin siis perinteisesti - nykyään jokainen pariskunta voi vapaasti tehdä itsensä näköiset valinnat! Kihlasormusten ei tarvitse olla keskenään samanlaiset, vihkisormusta voi käyttää mies(kin), eikä mikään estä suorittamasta romanttista kosintaa säkenöivällä timanttisormuksella.
1. Tyyliin sopiva kihlasormus
Kihla- ja vihkisormuksen valinnassa on tärkeää miettiä omaa tyyliä ja mieltymyksiä. Mallit ovat usein ajattomia ja klassisia, mutta myös säväyttäviä sormuksia löytyy. Trendejäkin ilmenee, kuten esimerkiksi halo-malliset, cushion- ja pisaramuotoiset sormukset kuten myös värikivelliset sormukset ovat kasvattaneet suosiotaan viime vuosina.
Sormuksista puhuttaessa valikoimaa riittää laidasta laitaan: näyttävistä, monia timantteja yhdistävistä tai rohkeaa muotoilua omaavista sormuksista aina yksinkertaisiin ja klassisiin vaihtoehtoihin. Kultavieskan sormusvalikoimasta löytyy valinnanvaraa jokaiseen tyyliin, tarpeeseen ja budjettiin.
Erikoisempaa sormusta etsiessä hyvä vaihtoehto voi olla teettää sormus. Sinulla voi myös olla visio tai selkeä ajatus haluamastasi sormuksesta, jolloin paras vaihtoehto on suunnitella ja toteuttaa Kultavieskan asiantuntijan kanssa uniikki kihla- tai vihkisormus. Asiantuntijamme osaavat aina ohjata ominaisuuksien ja yksityiskohtien osalta oikeaan suuntaan ja huolehtia, että kokonaisuudesta tulee kaunis ja käytännöllinen. Teettäessä sormusta voidaan myös hyödyntää vanhojen arvo- tai perintökorujen materiaaleja – näin sormus saa tunnearvoa materiaalien hyödyntämisestä ja aikaisemman, kenties merkittävänkin korun elinkaari pitenee ja saa kuin uuden käänteen elämässään.
2. Kihla- ja vihkisormuksen materiaali
Kihla- ja vihkisormuksissa yleisimmin käytettäviä jalometalleja ovat kelta-, valko- ja punakulta sekä platina, vain korusormuksissa hopea. Jalometallimateriaalien lisäksi valittavana on muodikkaita titaani- ja terässormuksia rouheampaan tyyliin.
Jalometallin väri kannattaa valita omien mieltymysten mukaan. Nykypäivänä ei tarvitse huolehtia siitä, että kaikki korut olisivat samanvärisiä, sillä eri metallien yhdistäminen on yleistä ja tuo kokonaisuuteen persoonaa! On kuitenkin hyvä huomioida materiaalien vahvuus - vierekkäin ei kannata käyttää kovaa titaani- ja pehmeää kultasormusta, sillä pitkällä aikavälillä titaani kuluttaa kultasormuksen rungon ohueksi. Sen sijaan kelta- ja valkokultasormusten yhdistely on oikeinkin sopivaa.
Jos sormukseen haluaa jalokiven, on hyvälaatuinen timantti lämpimästi suositeltu, perinteinen ja pettämätön valinta - ja syystä. Sen lisäksi, että hyvälaatuisena timantin valontaittokyky ja säihke ovat huomattavasti muita jalokiviä korkeammalla tasolla, se on jalokivenä myös kova ja kestävä, ja säilyttää arvonsa. Pehmeämmät ja edukkaammat, usein värilliset jalokivet, kuten topaasit ja berylliryhmän jalokivet, mm. morganiitit ja akvamariinit tuovat sormukseen luonnetta, mutta pitkällä aikavälillä voivat arkikäytössä naarmuuntua. Naarmuuntunut jalokivi alkaa näyttämään samealta ja elottomalta, hieman tuhriutuneelta, sillä valonsäteet eivät pääse jalokiveen sisälle tai sieltä ulos. Mikäli jokapäiväiseen käyttöön tulevaan sormukseen päätyy valitsemaan pehmeämmän jalokiven, voi sen tarvittaessa vuosihuollon yhteydessä myös vaihdattaa kultasepällä uuteen. Hyvälaatuinen timantti kestää ikuisesti ja kaipaa käyttäjältään ainoastaan säännöllistä puhdistamista sekä istutuksen tarkistamista. Mikäli sormukseen halutaan värillisiä jalokiviä, suosittelemme värillistä timanttia, hyvälaatuista safiiria tai moissaniittia!
Kaikenkaikkiaan materiaalivalinnoissa kokonaisuus ratkaisee ja huomionarvoisia yksityiskohtia on useita. Muunmuassa tietynlaisissa jalokivien istutustyyleissä toisenlaiset jalokivien ominaisuudet menestyvät toisia paremmin, kun otetaan huomioon jalokiven kovuuden lisäksi sen lohkeavuus ja iskunkestävyys. Koru- ja sormuskokonaisuuksia pohtiessa suosittelemme aina käyntiä Kultavieskan asiantuntijoiden luona, jotka osaavat ottaa kaikki tarvittavat seikat huomioon ja huolehtivat siitä, että kokonaisuus on kantajansa näköinen, kaunis ja kestävä tarkoituksenmukaiseen käyttöön.
3. Sormuksen malli ja istutus
Sormuksen valinnassa yksi merkittävä tekijä on sormuksen malli ja muotoilu. Toinen haluaa kivettömään sormukseensa muotoilua ja toiselle on tärkeää, että sormuksessa on timanttien tuomaa loistoa. Perinteisen ajattelun mukaan miehet käyttävät vain kihlasormusta ja naisilla nimetöntä koristavat usein sekä kihla-, että vihkisormus. Kuten aikaisemmin mainittu, tänä päivänä perinteiden ulkopuolelta löytyy paljon vaihtoehtoja!
Jos suunnitteilla on kahden sormuksen käyttäminen samassa sormessa, on tämä syytä ottaa huomioon jo ensimmäistä sormusta valitessa. Ihanteellisessa tapauksessa vihkisormus sopii kihlasormuksen viereen niin tyylillisesti, kuin istuvuudeltaankin. Kuten aikaisemmin todettu, myös vierekkäin istuvien sormusten materiaalivalinnnat on syytä valita ominaisuuksiltaan yhteensopiviksi.
Timanttien ajatellaan symboloivan ikuista kestävyyttä, ja tämän vuoksi kihla- ja vihkisormuksissa usein timantteja nähdään. Mikäli sormukseen halutaan timantteja, on hyvä olla tietoinen timantin laatuominaisuuksista, sillä ne vaikuttavat oleellisesti timantin arvoon. Timantin arvoon ja kauneuteen vaikuttavat 4 C:tä; carat (karaatti; paino), clarity (puhtaus), color (väri) ja cut (hionta).
Klassisin ja yleisin malli yksikivisille sormuksille on kruunuistutus, joka tuo jalokiven kauniisti esille. Istutustyyleissä kuitenkin löytyy paljon muitakin vaihtoehtoja! Timanttisormuksissa malleja on rajaton määrä, joista omaan tyyliin ja budjettiin sopiva sormus löytyy varmasti.
Halo-sormusten valikoimassa yksi kaikkien aikojen suosikeista on Sami Laatikaisen suunnittelema Kohinoor-timanttikorujen Valerie-mallisto (kuva). Malliston koruja on saatavilla niin neliskulmaisessa cushion-muodossa, kuin pyöreänäkin. Mikäli kaipaat koruun korkeamman luokan näyttävyyttä, suosittelemme Valerie-tuoteperheen tuplahalo-sormusta, jossa keskikiveä koristaa kaksinkertainen timanttikehä - tuplasti säihkettä! Valerie-malliston valikoimasta ja hinnoittelusta lisätietoa saat vierailemalla myymälässämme.
4. Kuinka sormus sopii arkeen?
Sopivaa sormusta valitessa on hyvä huomioida, millaisissa olosuhteissa sormusta käyttää. Loppuelämäksi jokapäiväiseen käyttöön tulevalta kihla- tai vihkisormukselta vaadittavat kriteerit kestävyyden ja käytännöllisyyden suhteen poikkeavat oleellisesti juhla-, puku- tai muistokoruilta. Kihla- ja vihkisormuksissa suositellut materiaalit ovat kulta ja platina, jotka ovat kestäviä ja sopivat hyvin arkiseen käyttöön. Jalokiveksi suosittelemme ensisijaisesti hyvälaatuisia timantteja. Kun puhutaan aidoista koruista, laatua ei kuitenkaan voida laskea ainoastaan materiaalien varaan, sillä korkeiden laatukriteerien tulee olla läsnä jo sormuksen suunnitteluvaiheessa - sormuksen muotoilu, työstötavat ja -mahdollisuudet, kaikki yksityiskohdat ja istutukset, ainevahvuudet, valmistusmenetelmät ovat asioita, jotka vaikuttavat sormuksen kauneuteen, elinkaareen ja kestävyyteen. Edellämainittujen tekijöiden kriittiseen tarkasteluun vaaditaan asiantuntemusta ja kokemusta - sen vuoksi tarjoamme Kultavieskan asiantuntijoiden ammattitaidon käyttöösi, kun valitset loppuelämäsi sormusta.
Kestävistä materiaaleista ja toteutuksesta huolimatta korut eivät kestä mahdottomia. Varovaisuus on aina suositeltavaa sormusta käytettäessä ja oikeaoppisella käytöllä voi vaikuttaa merkittävästi sormuksen ulkonäköön ja kestävyyteen. Esimerkiksi kuntosalilla käymisen tai muiden fyysisesti aktiivisten suoritusten aikana, jossa sormukseen voi kohdistua kovia iskuja tai hankausta, on sormus suositeltavaa jättää aina pois - kova, painava metalli vasten hienoa jalometallia on kuin väkivaltaa sormukselle. Vastaava esimerkki automaailmasta; arvokkaalla ja arvostetulla, ensiluokkaisen suorituskyvyn omaavalla autollakaan ei voi ajaa lujaa betoniseinään ja olettaa sen kestävän. Vertauskuvia on lukuisia.
Sormusten kunto on syytä tarkistuttaa ammattilaisen toimesta säännöllisesti, jotta säästyy ikäviltä sattumilta ja kivien putoamiselta. Ennaltaehkäisy on suositeltavaa ja ammattitaitoisella kunnostuksella sormuksesta saadaan kuin uusi. Jalokivi- ja timanttisormus kannattaa käyttää 1-2 vuoden välein huollossa ammattilaisella, joka puhdistuksen ja kiillotuksen lisäksi tarkastaa myös jalokivien istutukset ja vahvistaa niitä tarvittaessa. Jos istutuksen kynnet ovat vinossa tai jalokivi liikkuu, käynti Kultavieskassa on paikallaan – kultaseppä tekee tarvittavat toimenpiteet ja huolehtii, että jalokivi pysyy kiinni jatkossakin. Asiantuntijoiltamme saat myös henkilökohtaisia vinkkejä sormuksen käyttöön ja huoltoon.
5. Mikä koko on oikea?
Oikean koon valitsemiseen on vain yksi toimiva keino: sovittaminen vasempaan nimettömään.
Sormuksen oikeasta koosta voi saada suuntaa antavan arvion kotona tehdyllä mittauksella. Tässäkin tapauksessa muuttuvia tekijöitä on lukuisia, mm. valittavan sormuskokonaisuuden malli ja muotoilu, painopisteet, toisinaan jopa materiaali, sormen sekä nivelten muoto - vain muutamia mainitaksemme. Oikean koon selvittäminen voikin olla kinkkinen tehtävä, sillä myös sormen koko voi muuttua päivän aikana, ja eroa voi nähdä eri lämpötiloissa. Monella saattaa olla aamuisin sormet turvoksissa. Paras aika voisikin olla mitata sormuksen ympärysmitta päivällä normaalissa lämpötilassa. Suosittelemme ensisijaisesti tarkistamaan oikean koon Kultavieskassa ammattilaisen luona.
Sormuksen malli vaikuttaa hieman sormuksen koon valintaan, nimittäin sisältä pyöristetyt sormukset vaikuttavat kokoon suurentavasti. Myös se, onko sormus kapea vai leveä, korkearunkoinen vai matala, on hyvä ottaa huomioon koon valinnassa. Kapea sormus liikkuu huomattavasti helpommin sormessa kuin saman koon leveä sormus.
Oikean kokoinen sormus kulkee arjessa mukana huomaamattomasti ja turvallisesti, sekä pidentää sormuksen käyttöikää. Tervetuloa myymäläämme sovittamaan sormuksia, ja asiantuntijamme auttavat koon valinnassa.
Comments